Tässä istun parvekkeella läppäri sylissä ja kiitollisena kevätauringon lämmöstä nostan hetkeksi katseeni taivaalle. Muutamaa lumikasaa vaille maakin on jo paljas. Ah kesä! Saisit jo tulla!
Palatakseni eiliseen haastatteluun, minkä messengerissä pidin kahdelle nuorelle tytölle deviantart- sivustosta (www.deviantart.com)ja sen merkityksestä heille taiteen harrastuksessa Tärkein nuorten tyttärien kokema asia “taideblogissa” näytti olevan se, miten omia kuvia sai laittaa muiden silmien nähtäväksi ja arvosteltavaksi. Yhteisöllisyys tuo lisää ystäviä ympäri maailmaa ja kasvattaa myös englannin kielen taitoa.
Itsekin olen kirjautuneena deviantartin sivuille ihan mielenkiinnosta päästäkseni sisälle taideblogien sanastoon. Tradeja, favoritteja eli “faveja” on monella”tagattu” oman blogisivun alalaitaan. Toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset voivat merkitä muiden töitä suosikeiksi omille sivuilleen. Hyvien tapojen mukaisesti “fav:in” saanut maalaus ja tekijä myös kiittää saamastaan huomiosta. Atk- taidoissa itseäni hyvinkin keskivertoa parempana pitäneenä myönnän nyt kuitenkin tappioni ja sen, että ihan kaikkea en vielä omilla sivuillanikaan osaa tehdä. Taideblogini on myös hieman hidas päivittymään. Voisin kuvailla sitä omalla kohdallani moderniksi, mutta ränsistyneeksi autiotaloksi.
Sitä, onko taideblogin pitäminen omanlaisine sanastoineen alakulttuuria vai kulttuuria itsessään en tiedä, mutta lähtisin käsittelemään yhteisöllisyyden merkitystä blogeissa. “Kehut on kivoja.” Sanovat myös haastattelemani tytöt yhdestä suusta. He myös aktiivisesti seuraavat muiden töiden etenemistä ja lahjakkuuden kehittymistä, jos toisella on jotain kivaa , mitä ei itse vielä osaa niin nettikamut kyllä jakavat myös osaamisensa avaimia.
Maritalla, toisella haastattelemallani tytöllä oli omassa blogissaan paljon kirosanoja (mitkä tosin oli peitetty tähdillä) Mutta voiko taideblogi 12-vuotiaallakin olla jo kantaa ottava? Kysyin sarjakuvien tekijältä tätä, hän vastasi tekevänsä sarjakuvia puhtaasti viihdekäyttöön ja myönsi katsovansa paljon action-leffoja ja esim. heroes- sarjaa.
En voi olla miettimättä, voiko taidebloginkin pitäminen olla turvallinen väline oman aggressiivisuuden ulostuontiin. En silti osaa sanoa, missä kulkee raja siihen, että siitä pitäisi jo huolestua? Missä vaiheessa viattomasta vesipyssyleikistä tulee hengenvaarallista pelleilyä oikean aseen kanssa?
Maritan sarjakuvat ovat silti todella hyvä strippejä ja kerronnallisesti niistä erottaa paljon tekstejäkin lukematta.
Nyt suljen läppärin hetkeksi ja kuuntelen, kuinka alakerran naapuri soittelee hienosti syntikalla hard rock hallelujaa. Jännä juttu muuten sekin, miten Lordista tuli varhaismurkuille niin suuri ilmiö. Ehkä se pelottava on just kivaa kun se on hyvin hallinnassa lastenki mielestä. Mene ja tiedä.Mutta se onkin jo toinen juttu.. Vai onko?:)
-Saara,taika-08
